Sirkku Somero
Syy tulla aina uudelleen
Vinhan kirjakaupan viimeinen päivä perustajasuvun hallussa oli haikea. Tähän päättyi yksi aikakausi. Talon ja Vinhan kirjakaupan tarina onneksi jatkuu, on aika kääntää sivua.
Uudet kirjakauppayrittäjät tuovat mukanaan ideat, osaamisen ja verkostot. Kirjakaupasta saa edelleen kirjoja, kun ensi keväänä Vinhan kirjakauppa Kirjan ja ruusun päivänä 23.4. avautuu uudelleen. Luvassa on paljon muutakin kuin kirjoja hyllyssä: kohtauspaikka kulttuurille, residenssivierailuja ja tapahtumia.
Mistä Ruovesi tunnetaan? Kulttuurisista juuristaan ja vaikuttavasta luonnosta. Täällä inspiroituivat ja työskentelivät kuvataiteilijat jo sata vuotta sitten. Kesän ohjelma tulvii taidetta ja kulttuuria hengästyttävästi. Monellako pienellä maalaispaikkakunnalla löytyy vastaavaa tarjontaa?
Matkailun ykköskohde meillä on Helvetinkolu. Upea luonto mainitaan kyselyissä usein yhtenä Ruoveden parhaista puolista. Matkailun kannalta ongelmana on se, että luonto on tärkein vetovoimatekijä monella muullakin kunnalla.
Millä erottua? Yhteisöllisyydellä ja elämyksillä, joita kulttuuri ja luonto yhdessä voivat luoda. Meillä on jo lumovoimaisia taiteen tapahtumia, joihin ihmiset haluavat tulla aina uudelleen. Vinhan kirjakaupan uusi tuleminen voi sytyttää paikkakunnalle uuden kulttuuritähden, joka tunnetaan jo valmiiksi valtakunnallisesti.
Hengenravinnon lisäksi tarvitaan myös sujuvaa kuljetusta, kivoja ruokapaikkoja ja laadukasta majoitusta. Matkailun koko ketju hyötyy, kun yhteiset tavoitteet löytyvät.
Sirkku Somero