Vuodeosasto naapuriin
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus teki maanantaina päätöksen vuodeosastojen palveluverkosta. Päätös sisältää Ruoveden vuodeosaston lakkauttamisen ja toiminnan siirron Virtain vuodeosaston yhteyteen jo ensi vuoden heinäkuuhun mennessä.
Vuodeosastoa pidetään pienuutensa vuoksi haavoittuvana ja taloudellisesti haastavana. Alueen väestömäärä ei myöskään edellytä omaa osastoa, Pirha perusteli esitellessään alustavia suunnitelmia loppukesästä.
Ruoveden kunnan mukaan on ymmärrettävää, että hyvinvointialueen pitää tehdä koviakin päätöksiä palveluverkostosta, mutta tästä huolimatta ratkaisuja ei voi tehdä rikkomalla hallinnon avoimuusperiaatetta. Pirha ei ole missään vaiheessa esittänyt, paljonko Ruoveden vuodeosaston tai vastaanottopalvelujen sulkeminen tuo säästöjä. Kuntien kuuleminen ei ole ollut todellista hallintolain mukaista kuulemista.
Vuodeosastolla tieto lakkautuksesta on otettu surullisina vastaan. Nyt jokainen miettii, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Työntekijöitä on jo irtisanoutunut.
Vuodeosaston siirto Virroille tarkoittaa potilaille ja omaisille entistä pidempiä matkoja. Olemattoman julkisen liikenteen vuoksi sopii kysyä, miten tässä toteutuvat kansalaisten tasavertaiset palvelut. Ja vuodeosasto näyttää olevan vasta alkua palvelujen alasajolle.