Päätoimittajalta: Odotettu muutto
Ruoveden kunnan sivistyspalvelut pääsee muuttamaan peruskorjattuun Nurmelan kiinteistöön lähiviikkoina. Kuten viereisestä uutisesta ja kuvista näkyy, kunnostus on ollut mittava. Siitäkin huolimatta, että rakennus purettiin hirsikehikolle, valmistui se jopa etuajassa.
Vuonna 1912 valmistunut Nurmela toimi viimeksi sosiaalitoimen ja varhaiskasvatuksen toimistotiloina. Rakennus kuitenkin tyhjennettiin syksyllä 2021 sisäilmaongelmien takia.
Sisäilmaongelmien takia jouduttiin myös niin kutsuttu Luottolakin tyhjentämään ja sivistyksen henkilökunta joutui siirtymään väistötiloihin Hakatielle.
Aikanaan Kansallis-Osake-Pankille vuonna 1936 rakennetulle Luottolalle on haettu purkulupaa.
Nurmelan kunnostukseen on tähän mennessä mennyt noin 800 000 euroa. Vaikka monen mielestä rahalle olisi ollut parempaakin käyttöä, voidaan vanhan rakennuksen kunnostaminen nähdä myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaana tekona. Lisäksi kunnan tekniset palvelut, elinkeinotoimen, hallinnon ja taloushallinnon palvelut sekä sivistyksen palvelut ovat nyt kätevästi lähellä toisiaan. Esteettömyytensä vuoksi Nurmela myös parantaa kunnan kokoustilojen laatua. Silmällekin näkymä on kaunis. Vierekkäin on kaksi viehättävää rakennusta.
Kuntaan on perustettu myös uusi kiinteistöosakeyhtiö. Ruoveden Palvelukiinteistöt Oy:n tehtävänä on hallinnoida ja vuokrata kiinteistöjä markkinaehtoisesti. Ensimmäiseksi sen omistukseen siirtyvät Terveyskeskus ja Vanhainkoti Kotiranta. Kunnanhallitus valitsi uudelle osakeyhtiölleen maanantaina hallituksen ja toimitusjohtajan.
Oman kiinteistöyhtiön perustaminen oli välttämätöntä, koska tämän vuoden alusta kunnat eivät voi enää vuokrata sote-toimitiloja ilman yhtiöittämistä.


