Olen lu­ke­nut psy­ko­lo­gi­aa yli­o­pis­tos­sa vain pa­kol­li­se­na ly­hy­e­nä apu­ai­nee­na. Eri­lai­sil­la myyn­ti- ja mui­den tai­to­jen kurs­seil­la ura­ni var­rel­la olen toki ko­et­ta­nut op­pia vais­to­a­maan, mitä vas­ta­puo­li tai isom­pi­kin ylei­sö ajat­te­lee ja re­a­goi.

Mie­ti­tään­pä, mitä USAn pre­si­dent­ti, Ro­nald Trump ajat­te­lee. Hän on taus­tal­taan bis­nes­s­mies ja dii­lei­neen myös jul­ki­mo ja show­mies. Trum­pin pää­hän lie­nee mah­do­ton­ta tun­keu­tua. Hän on spon­taa­ni, tun­teil­laan elä­vä, it­seen­sä luot­ta­va jää­rä­pää. Hä­nen ajat­te­lun­sa ja toi­min­ta­ta­pan­sa on kuin tuu­li­vii­ri sil­lä ero­tuk­sel­la, et­tei hä­nen temp­pu­jaan voi en­nus­taa tai ar­va­ta. Tiet­ty­jä jyrk­kiä mie­li­pi­tei­tään ei ku­kaan pys­ty muut­ta­maan. Mek­si­kon ra­ja­muu­rin hän ajaa läpi. Maa­han­muu­tos­ta hä­nel­lä on jyrk­kä kan­tan­sa. Hän ha­lu­aa leik­kiä kaik­kien maa­il­man suur­joh­ta­jien hiek­ka­laa­ti­koil­la, vaik­ka vä­lil­lä lei­poi­si­kin "pa­han ka­kun". Trump jää­nee his­to­ri­aan suu­re­na ar­voi­tuk­se­na, eten­kin jos pää­see val­taan toi­sel­le­kin kau­del­le.

En­täs Ve­nä­jän joh­ta­ja, Vla­di­mir Pu­tin? Hän on vii­leä, etäi­nen, har­kit­se­va, ket­tu­mai­nen pe­lu­ri. Hän ei ole jul­ki­ses­ti ry­vet­ty­nyt ku­ten Ame­ri­kan vir­ka­vel­jen­sä. Pu­tin on ny­ky­a­jan Ve­nä­jän tsaa­ri. Hän toi­mii sys­te­maat­ti­ses­ti kuin tai­ta­va sha­kin­pe­laa­ja ja pyr­kii ai­na aja­tuk­sis­saan ole­maan muu­ta­mia siir­to­ja naa­pu­ria edel­lä. Hän ei an­na tun­tei­den oh­ja­ta aja­tuk­si­aan. Pu­hu­mat­ta­kaan hä­nen rau­tai­ses­ta ul­ko­mi­nis­te­ri Lav­ro­vis­ta, jon­ka kat­seen eteen li­ve­nä en ha­lu­ai­si jou­tua.

Poh­jois-Ko­re­an joh­ta­ja Kim Jong-un on ajat­te­lul­taan pik­ku­poi­ka­mai­nen ko­kei­li­ja. Hän as­tuu jat­ku­vas­ti mui­den var­pail­le us­ko­en, et­tei ku­kaan us­kal­la aloit­taa ydin­so­taa. Hän on vas­ta nou­se­mas­sa kan­san­sa kes­kuu­des­sa yli­ver­tai­sek­si kai­ken kun­ni­oi­tuk­sen sym­bo­lik­si ku­ten edel­tä­jän­sä.

Jong-un toi­mii ti­lan­teen mu­kaan, pu­ti­ni­mai­nen pit­kän täh­täi­men sel­keä ajat­te­lu puut­tuu.

Kii­nan joh­ta­jan Xi Jin­pin­gin kyl­män vii­le­ään, rau­hal­li­seen ai­vo­kop­paan on tosi vai­kea pu­reu­tua. Hän on tai­ta­va pit­kän ai­ka­jän­teen stra­te­gik­ko, joka täh­dän­nee Kii­nan nou­suun yk­kö­sek­si maa­il­man mah­ti­val­ti­o­na. Hän ei an­na tun­tei­den oh­ja­ta ajat­te­lu­aan tai käy­tös­tään, vaan kyl­män vii­le­äs­ti ja sys­te­maat­ti­ses­ti ete­nee koh­ti ta­voi­tet­taan niin ta­lou­den, kou­lu­tuk­sen kuin so­ti­laal­li­sen toi­min­nan ta­soil­la.

Tur­kin joh­ta­ja Re­cep Ta­yyip Er­do­ğan on nous­sut par­ras­va­loi­hin röyh­key­del­lään. Näyt­täi­si, et­tä hän ajat­te­lee nap­paa­van­sa osan Syy­ri­aa Ve­nä­jän Kri­min val­loi­tuk­sen ta­voin. Hän pu­kee aja­tuk­sen­sa te­oik­si, ei­kä hä­nen tar­koi­tus­pe­ri­ään tar­vit­se ar­vuu­tel­la. Pa­ko­lais­vyö­ryl­lä pe­lot­te­lu on pan­nut EU:n pol­vil­leen, kau­nis­te­lee­pa EU:n joh­to asi­aa mi­ten ta­han­sa. Er­do­ğan on am­mat­ti­mai­nen so­tu­ri, tä­män päi­vän hun­nien yk­sin­val­ti­as.

Suo­mes­sa poh­din­nat koh­dis­tu­vat pää­mi­nis­te­ri Ant­ti Rin­tee­seen. Hän ajat­te­lee sak:lai­ses­ti, pää­mää­rä­tie­toi­ses­ti ja sys­te­maat­ti­ses­ti. Vä­lil­lä jou­dum­me toki poh­ti­maan, mitä hän äk­ki­näi­sil­lä sam­ma­koil­laan ta­voit­te­lee, ei­kä hä­nen ar­ti­ku­laa­ti­on­sa­kaan saa ke­hu­ja. Rin­teen pit­kä am­mat­ti­liit­to­ko­ke­muk­sen­sa on luo­nut hä­nes­tä tai­pu­mat­to­man pe­lu­rin. Hä­nen pääs­sään lie­nee maa­li­tau­lu ja ta­voi­te hy­vin sel­ke­ä­nä.

Mitä ta­val­li­sen mat­ti­mei­kä­läi­sen aja­tuk­sis­sa ja pääs­sä liik­kuu?

Lou­nas­pai­kois­sa nä­kee tyy­pil­li­siä ikään­ty­viä pa­ris­kun­tia, jot­ka naut­ti­vat lou­naan­sa vas­tak­kain is­tu­en, sa­no­mat­ta toi­sil­leen sa­naa­kaan. Her­ra yleen­sä mak­saa ja he pois­tu­vat rak­kaal­la Pri­me­ral­laan muil­le asi­oil­le.

Mei­tä on yk­si­löi­tä, joil­la kor­vat ja sil­mät te­ke­vät ana­lyy­sia vas­ta­puo­len ajat­te­le­mi­sis­ta ja käyt­täy­ty­mi­ses­tä. Mei­tä on suu­ri­sui­ta, jot­ka ei­vät osaa aja­tel­la kuin mi­nä­mi­nä­mi­nä. He ei­vät osaa lu­kea kump­pa­nin­sa re­ak­ti­oi­ta, tun­tei­ta tai haa­vei­ta. Oma it­se täyt­tää elä­män. Ris­ki täs­sä on, et­tä jo­nain päi­vä­nä ei ole edes vas­ta­puol­ta, jol­le pöl­pöt­tää, vaan kump­pa­ni­na on tyh­jät sei­nät...

kir­joit­ta­ja on Kek­ko­sel­la asu­va, eläk­keel­lä ole­va yri­tys­joh­ta­ja