Einesäitinä olen opetellut leipomaan. En tosin voisi pitää pullantuoksuista blogia. Sen verran käryisä on huushollini jokaisen leivontakerran jälkeen.
Sunnuntain laskiaispullia leipoessani jouduin taas toteamaan, että vähintään viimeinen pellillinen unohtuu uuniin aina liian pitkäksi aikaa.
Perheeni suhtautuu jo hyvin tottuneesti leipomisharrastukseeni. Laitoitko kellon käyntiin, minulta kysytään. Käytän kyllä munakelloa, mutta ikuisena multitasking eli monitekemisen ihmeenä onnistun viimeisen pellin sujahtaessa uuniin keksimään monta muutakin keittiöpuuhaa, jotka juuri silloin pitää tehdä.
Jos kellon soidessa pullat tarvitsevat vielä pari minuuttia ollakseen parahultaisia, on minulla juuri käynnissä mahtava tiskausurakka tai kalapihvinpaisto ja pullat jäävät mustumaan. Jossain vaiheessa joku kaivaa rapeat leivonnaiset uunista.
Arvostukseni pullaleipureita kohtaa nousee joka leipomiskerran jälkeen.
Laskiaispullaurakan jälleen olen vakuuttunut siitä, että leipominen on rankasti aliarvostettu. Minusta oivallisen nisun aikaansaaminen on lähes taikatemppu.
Leipoessani huokailin jälleen, miten mystistä hiivan käyttäytyminen voikaan olla leivonnassa. Pihistelijän 18 asteen huoneenlämpö ei taaskaan sopinut pullataikinan kohottamiseen.
Kikkakolmoset tarvittiin, että taikina saatiin kohoamaan. Myös pullien kohottaminen meinasi epäonnistua, mutta onneksi leivinuuni oli sen verran edelliseltä lämmityskerralta lämmin, että pelti kerrallaan sain pullat kohotettua siellä.
Lopputulos oli mukiin menevä, sitä viimeistä pellillistä lukuun ottamatta.
Arvostukseni pullaleipureita kohtaa nousee joka leipomiskerran jälkeen. Pannukakut, mutakakut ja muffinit syntyvät helpommin kuin oivalliset pullat. Pullaparka on aliarvostettu arkipäiväisyydellään.
Niin taitaa olla laita muillakin arkipäiväisillä asioilla. Peruspullaksikin kutsutaan tavallista arkea. Toimiva arkiviikko hujahtaa huomaamatta ohi, kun päivät rytmittyvät rutiineista.
Rutiini sanallakin on vähän kehno kaiku, vaikka todellisuudessa se voi olla salainen ainesosa hyvän arjen reseptissä.
Voisiko arjesta nauttia niin kuin pullasta ja maitolasillisesta?
Minua ainakin ajaa kiireen tuntu arjessa eteenpäin, vaikka todellista kiirettä ei olisikaan. Taitaisi olla aika istua kiireen kanssa vastakkain. Ehkä peilin eteen?
Arki on parhaimmillaan turvallista, luotettavaa ja mukavan tavallista.
Mitä jos päättäisi nauttia kouluun lähdöistä ja pyykinpesusta? Leivänmuruista ja parittomista sukista. Koepapereiden nähdyksi kuittaamisesta ja pellon ympäri hiihtämisestä. Arki ei varmasti ainakaan menisi pilalle, jos antaisi itselleen hetken aikaa pysähtyä huomaamaan sen, mistä hetkistä arki muodostuu.
Arki on parhaimmillaan turvallista, luotettavaa ja mukavan tavallista. Peruspalikoita, joiden päälle joka tapauksessa syntyy kuin itsestään se viimeinen pellillinen elämän yllätyksiä.
Kun muutkin alkoivat pestä pyykkiä työpäivän aikana, eli koronavuoden kuulumiset työpöydän takaa.
Kun muutkin alkoivat pestä pyykkiä työpäivän aikana, eli koronavuoden kuulumiset työpöydän takaa.
Lapseni teki kyselyn, jossa kysyttiin mikä on lempi vuodenaika. Vastasin kevät. Mutta mietin syksyä. Olisiko kuitenkin käsillä oleva vuodenaika aina paras?
Lapseni teki kyselyn, jossa kysyttiin mikä on lempi vuodenaika. Vastasin kevät. Mutta mietin syksyä. Olisiko kuitenkin käsillä oleva vuodenaika aina paras?
Miten usein ollenkaan tilanteissa, joissa sekoitan pasmani totaalisesti. Pahimmassa tapauksessa punastun.
Miten usein ollenkaan tilanteissa, joissa sekoitan pasmani totaalisesti. Pahimmassa tapauksessa punastun.
iten usein olenkaan tilanteissa, joissa sekoitan pasmani totaalisesti. Pahimmassa tapauksessa punastun.
iten usein olenkaan tilanteissa, joissa sekoitan pasmani totaalisesti. Pahimmassa tapauksessa punastun.
Sille on oikein nimikin. Food Prepping. Emännät ja varmaan isännätkin ovat tehneet sitä vuosisatoja. Hyvä että joku on keksinyt sille nimen.
Sille on oikein nimikin. Food Prepping. Emännät ja varmaan isännätkin ovat tehneet sitä vuosisatoja. Hyvä että joku on keksinyt sille nimen.
Kyllä, se olin minä, joka ajoi väärään suuntaan S-marketin parkkipaikalla. Käsittämättömän noloa. Oikein oli yleisöä. Saivat ihmiset ihmetellä, että onpa törppö täti tuossa Marimekon kauhtanassaan, kun ei osaa liikennemerkkejä lukea.
Kyllä, se olin minä, joka ajoi väärään suuntaan S-marketin parkkipaikalla. Käsittämättömän noloa. Oikein oli yleisöä. Saivat ihmiset ihmetellä, että onpa törppö täti tuossa Marimekon kauhtanassaan, kun ei osaa liikennemerkkejä lukea.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Luonnon aineksistä syntyy taidetta.
Riitta Rajala
Terhi Kääriäinen
Luetuimmat
Tuoreimmat
Luonnon aineksistä syntyy taidetta.
Riitta Rajala
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste