On häm­men­tä­vää, kuin­ka vä­hän ny­kyi­sen­kal­tai­ses­sa maa­il­ma­na­jas­sa kuu­lee klas­si­sen pa­si­fis­min ää­nen­pai­no­ja. Yk­sin­ker­tai­sim­mal­laan vaik­ka muo­dos­sa: rau­han säi­lyt­tä­mi­nen on hal­vem­paa kuin puo­lus­tus­me­no­jen kas­vat­ta­mi­nen.

Suo­mi on va­paa ja mo­ni­ää­ni­nen yh­teis­kun­ta. Ja yleen­sä eri­lai­sia vaih­to­eh­to­ja esit­tä­mäl­lä löy­tyy pa­ras rat­kai­su. Sik­si yk­si­tuu­mai­suu­des­sa asei­den voi­maan us­ko­mi­ses­sa on jo­tain hy­vin häm­men­tä­vää. Toi­saal­ta tämä on mi­li­ta­ris­min pe­rus­pe­ri­aa­te. Yk­si­muot­ti­suus (uni for­ma). So­das­sa mo­ni­ää­ni­syys on pak­ko unoh­taa. Täs­tä­kin syys­tä rau­ha on ai­na so­taa pe­rem­pi vaih­to­eh­to.

Yk­si tun­ne­tuim­mis­ta klas­si­sen pa­si­fis­min puo­les­ta­pu­hu­jis­ta Al­bert Eins­tein piti jo­kais­ta so­taa ih­mis­kun­nan mo­raa­li­se­na epä­on­nis­tu­mi­se­na. Hä­nel­le vä­ki­val­ta oli älyl­li­sen lais­kuu­den seu­raus, ky­vyt­tö­myyt­tä rat­kais­ta asi­oi­ta ih­mi­sai­voil­la. Ja si­ten myös help­po tie.

Van­han Tes­ta­men­tin lais­sa sa­no­taan, et­tä ”sil­mä sil­mäs­tä, ham­mas ham­paas­ta”. Ham­mu­ra­bin­kin kir­joit­ta­ma laki. Jee­sus Kris­tus puo­les­taan opet­ti, et­tä ”jos joku si­nua lyö, kään­nä toi­nen­kin pos­ki”. Sekä Is­ra­e­lis­sa et­tä Pa­les­tii­nas­sa lu­e­taan Van­han Tes­ta­men­tin la­kia, ja uu­ti­set siel­tä ker­to­vat, mitä "sil­mä sil­mäs­tä, ham­mas ham­paas­ta" tar­koit­taa. On­nea ja hy­vin­voin­tia se ei ai­na­kaan tue. Ja ker­too, mi­hin­kä maa­il­ma tar­vit­see Kris­tus­ta.

Kun kat­soo ny­kyi­sen suur­val­ta­po­li­tii­kan toi­min­ta­ta­po­ja ja eet­tis­tä poh­jaa, ei ole help­po us­koa, et­tä asei­siin us­ko­mi­nen toi­si tur­vaa. Pi­kem­min se luo pel­ko­ti­lo­ja. Täs­tä syys­tä kan­nat­tai­si eh­kä et­siä toi­sen­lais­ta tie­tä, il­man mi­tään juu­ri­syi­tä, rau­han oh­juk­sia, tai po­liit­tis­ten puol­ten va­lin­taa. Tu­keu­tu­mal­la klas­si­sen pa­si­fis­min pe­ru­sop­piin, et­tä vä­ki­val­ta jät­tää jäl­keen­sä vi­haa, kat­ke­ruut­ta, kos­ton­ha­lua sekä syyt seu­raa­val­le so­dal­le.

On vai­kea näh­dä, mi­ten kiu­saa­mi­nen, pai­nos­tus, uh­kai­lu tai sor­to toi­si mu­ka­naan jo­tain hy­vää. Ai­na­kaan pit­kä­kes­tois­ta hy­vää. Oli sit­ten kyse Yh­dys­val­tain, Kii­nan tai Ve­nä­jän ul­ko­po­li­tii­kas­ta. Eh­kä pos­ken kään­tä­mis­tä kan­nat­tai­si toi­si­naan miet­tiä. Oman it­sen ta­kia.

Al­bert Eins­tein pai­not­ti, et­tei on­gel­mia voi rat­kais­ta sa­mal­la ajat­te­lul­la, jol­la ne on luo­tu. Vä­ki­val­lan syn­nyt­tä­miä on­gel­mia ei pys­ty rat­kai­se­maan vä­ki­val­lal­la, ei­vät­kä so­dat lopu so­ti­mal­la. Sik­si Eins­tei­nin epä­re­a­lis­ti­suu­teen­kin me­ne­vä us­ko ih­mi­sai­vo­jen käy­tön hy­vää luo­vaan vai­ku­tuk­seen on yk­si kes­kei­sim­mis­tä pa­rem­man maa­il­man pe­rus­pi­la­rei­ta. Sil­lä ”Joka miek­kaan tart­tuu, se miek­kaan huk­kuu”.

Vil­le Vauh­ko­nen

pas­to­ri