Puo­lik­si tyh­jä vai puo­lik­si täyn­nä? Sama ky­sy­mys seu­raa mei­tä, kun voi­ma­va­rat vä­he­ne­vät.

On asi­oi­ta, jois­ta van­he­ne­mi­sen myö­tä pi­tää luo­pua, mut­ta muu­tok­set voi so­peut­taa niin, et­tä kaik­ki ei ta­pah­du äk­ki­näi­ses­ti.

Ikään­ty­es­sä pe­ru­na­pel­toa ei jak­sa eh­kä is­tut­taa aa­ri­tol­kul­la, mut­ta eh­kä kui­ten­kin muu­ta­man ne­li­ön, saa­han sii­tä­kin uu­sia pe­ru­noi­ta ju­han­nuk­sek­si. Jos puu­tar­han­hoi­to on ol­lut ai­na tär­ke­ää, on sen ko­ke­mi­nen tär­ke­ää van­ha­na­kin.

– So­peu­tu­mi­nen on yk­si van­huu­den tär­keim­mis­tä hy­vin­voin­ti­tai­dois­ta. Asi­oi­ta teh­dään eri ta­val­la kuin en­nen, mut­ta mer­ki­tys säi­lyy, sa­noo Jari Pir­ho­nen hy­vin­voin­ti­lu­en­nol­laan Hon­ka­las­sa.

Pir­ho­nen on so­si­aa­li­ge­ron­to­lo­gi, et­nog­ra­fi­nen tut­ki­ja ja hoi­va­ko­ti­pap­pi. Mo­ni­nai­set tit­te­lit ku­vas­ta­vat sitä, et­tä hän on kiin­nos­tu­nut ja pe­reh­ty­nyt van­he­ne­mi­sen hy­vin­voin­tiin mo­nel­ta kan­til­ta.

Tut­ki­mus, jos­ta Pir­ho­nen Hon­ka­lan ko­koon­tu­neel­le vä­el­le pu­hui, pe­rus­tuu et­nog­ra­fi­seen tut­ki­muk­seen ja käy­tän­nön ko­ke­muk­seen. Ryh­mä­kes­kus­te­lui­hin ja yk­si­lö­haas­tat­te­lui­hin osal­lis­tui Tam­pe­reen seu­dul­la40 ih­mis­tä 55 ikä­vuo­des­ta yli sa­ta­vuo­ti­ai­siin.

Kes­kus­te­lun ai­hee­na oli hy­vin­voin­ti ja se, mis­tä se van­huu­des­sa syn­tyy.

Pir­ho­nen on myös it­se asu­nut het­ken hoi­va­ko­dis­sa, kos­ka ha­lu­si saa­da sii­tä oma­koh­tai­sen ko­ke­muk­sen.

Parhaita paloja luennolla olivat Pirhosen lukemat suorat sitaatit haastatelluilta vanhoilta ihmisiltä.

Sirkku Somero

Van­ho­ja ih­mi­siä kä­si­tel­lään pää­tök­sen­te­os­sa usein yh­te­näi­se­nä ryh­mä­nä, vaik­ka erot yk­si­löi­den vä­lil­lä toi­min­ta­ky­vys­sä, elä­män­ti­lan­teis­sa ja iden­ti­tee­teis­sä ovat val­ta­vat.

– Ikä­hai­ta­ri "elä­ke­läi­sil­lä" voi ol­la nel­jä­kym­men­tä vuot­ta. Se on sama kuin pu­hui­sim­me yk­si­vuo­ti­ais­ta ja ne­li­kymp­pi­sis­tä yh­te­nä ryh­mä­nä, huo­maut­taa Pir­ho­nen.

Pir­ho­nen esit­te­li tut­ki­muk­ses­sa eri­tel­ty­jä van­he­ne­van ih­mi­sen hy­vin­voin­tiin vai­kut­ta­via vai­hei­ta, ta­po­ja ja asen­tei­ta.

En­sim­mäi­nen on eläk­keel­le jää­mi­sen vai­ku­tus hy­vin­voin­tiin. Joil­le­kin sil­loin al­kaa uu­si elä­mä, toi­sil­le tuo het­ki saat­taa mer­ki­tä tyh­jyyt­tä ja iden­ti­tee­tin ro­mah­ta­mis­ta, jos työ on ol­lut kes­kei­nen osuus mi­nuut­ta.

Van­huu­teen va­rau­tu­mi­nen taas tar­koit­taa en­na­koin­tia ym­pä­ris­tös­sä ja elä­mäs­sä yleen­sä. Ajois­sa teh­dyt asun­non muu­tos­työt, tu­ki­kah­vat tai tes­ta­men­tit ovat vii­sai­ta rat­kai­su­ja, elä­män­hal­lin­taa, ei luo­vut­ta­mis­ta.

Luo­pu­mi­nen ajo­kor­tis­ta, har­ras­tuk­sis­ta tai ko­dis­ta on usein ki­vu­li­as­ta. Hy­vin­voin­tia tu­kee kyky hy­väk­syä me­ne­tys il­man kat­ke­ruut­ta. Use­at haas­ta­tel­ta­vat ko­ros­ti­vat tätä haas­tat­te­luis­sa: jos jää kiin­ni sii­hen, mitä ei enää voi teh­dä, elä­mä ka­pe­nee lii­kaa.

Yk­si yl­lät­tä­vä hy­vin­voin­nin osa on kuo­le­man ajat­te­le­mi­nen. Kuo­le­ma ei ole vain uh­ka, vaan osa elä­mää. Aja­tus kuo­le­vai­suu­des­ta va­paut­taa elä­mään ta­sa­pai­noi­sem­min täs­sä het­kes­sä.

– Kuo­le­ma voi ol­la lo­pul­ta ka­ve­ri ei­kä vi­hol­li­nen.

Elämänvoimaa vanhoissa ihmisissä on. Energiset eläkeläisnaiset ovat suurin ryhmä esimerkiksi kulttuurin kuluttajina ja vapaaehtoistyön tekijöinä, muistutti Pirhonen. Siitä on pitkä matka hoivakotiin.

Sirkku Somero

Pir­ho­nen on lu­en­noi­nut myös nuo­ril­le van­he­ne­mi­ses­ta. Täs­sä aja­tuk­ses­sa on sa­no­maa kai­ke­ni­käi­sil­le.

– Tei­dän hyvä van­huu­ten­ne on nyt. Se ei ala 50 vuo­den pääs­tä, vaan on täs­sä het­kes­sä.

Van­huus ei ni­mit­täin ole jo­kin eril­li­nen elä­män­vai­he, vaan jat­ku­moa koko elä­män ajan. Se, mitä ih­mi­nen ko­kee tä­nään, kul­kee mu­ka­na myö­hem­pään van­huu­teen muis­toi­na ja mer­ki­tyk­si­nä. Hyvä van­huus on elet­ty elä­mä, jos­ta voi am­men­taa.

Haas­tat­te­luis­sa moni ko­ros­taa myös ih­mis­suh­tei­ta ja hen­gel­li­syyt­tä hy­vin­voin­nin läh­tee­nä. Lä­hei­set ih­mi­set, lap­set, lap­sen­lap­set ja yh­tei­söl­li­syys nou­si­vat kes­kei­sik­si hy­vin­voin­nin läh­teik­si.

Lu­en­ton­sa lo­puk­si Pir­ho­nen ke­hot­taa mei­tä kaik­kia myös unel­moi­maan. Usein unel­mat ei­vät van­hoil­la ih­mi­sil­lä ole suu­ria, vaan pa­luu­ta jo­hon­kin rak­kaa­seen, jo ko­et­tuun tär­ke­ään ko­ko­e­muk­seen.

Hä­nen pu­heen­sa unel­mien mer­ki­tyk­ses­tä ei jää abst­rak­tik­si. Ar­vo­kas van­huus Ar­va ry on to­teut­ta­nut ikäih­mis­ten unel­mia ke­räys­ten avul­la: Raa­kel, 85, läh­ti il­ma­pal­lo­len­nol­le, Rau­ha, 92, pää­si käy­mään maa­ti­lal­la Teis­kos­sa, Ol­li, 79 Il­vek­sen lät­kä­mat­siin ja Ai­mo pää­si kuun­te­le­maan Be­at­le­sin mu­siik­kia li­ve­nä.

Ar­vo­kas­ta ei ole vain unel­man to­teu­tu­mi­nen, vaan se, et­tä ih­mi­sel­lä on yhä jo­ta­kin, mitä koh­ti kat­soa.