Kolumni
Tulin vastikään toisen kerran mummuksi. Lapsenlapset asuvat kaukana, joten heitä voin tavata vain muutaman kerran vuodessa. Ja kun tapaamme, sukellan lapsiperheen arkeen hetkeksi totaalisesti, tällä kertaa reiluksi kahdeksi viikoksi.
Mummuilu on uusi elämänvaihe, joka vaatii omassa päässä pienen päivityksen.
Kun uusi ihminen syntyy sukupolvien ketjuun, jotakin liikahtaa uuteen asentoon. Paikkasi ketjussa vaihtuu samalla tavalla, kuin perheenjäsenen kuolemassa.
Muutokseen saattaa liittyä jopa surua, ainakin haikeutta. Mummuksi tuleminen vaatii sulattelua, liittyyhän uusi rooli ikääntymiseen, joka ei ole vain vuosia, vaan myös suhde ympärillä oeviin ihmisiin.
Neuvoja koitan vauvan vanhemmille olla antamatta, jos ei niitä erikseen pyydetä. Onneksi muistan omilta vauvavuosilta, miten antiikkisilta vanhat oman lapsuuden tavat tuntuivat. Ajat ovat nyt toiset – taas kerran.
Esimerkiksia: miten vastasyntyneen kuuluukaan nukkua: vatsallaan, selällään, kapalossa, ilman peittoa, perhepedissä?
Ohjeet ja niiden perustelut ovat vuosikymmenten mittaan vaihtuneet monta kertaa.
Tällä matkalla ensimmäisen viikon ajan jaoimme perheen h-hetken odotuksen. Päivät laahustavat hitaasti ohi, eikä mitään tapahtunut, vaikka sekä äiti että tukijoukot sitä kovasti jo toivoivat. Vihdoin alkoi tapahtua ja koimme syntymän hetkien jännityksen sekä helpotuksen ja ilon, kun kaikki sujui hyvin. Minä kuulin tapahtumista viestien kautta, olin itse kaitsemassa isoveljeä.
Pian ensimmäiset vauvanyytin nuuhkaisut ja pienokaisen tuhina sulattivat isovanhempien sydämen.
Muutaman vuorokauden kuluttua elimme perheen tuoreen jäsenen kotiinpaluun hetken hämmennyksen ja hiljalleen päivä päivältä paremmin löytyvän rutiinin.
Vaikka miten kliseeltä kuulostaa, lapsen syntymä on ihme. Ihme, joka herättää isoäidissäkin kysymyksiä, tuntemuksia ja muistoja.
Konkretiaa ihmetellään senteissä ja kiloissa: miten tämä topakka, liki nelikiloinen vauvakäärö mitenkään mahtui hennon äitinsä vatsaan?
Muistoja pulpahtaa pintaan kivikaudelta: kun vastasyntyneen on muutaman kerran saanut syliinsä, jostain kaukaa nousee varmuus ja tieto oikeista otteista. Vaikka tämän kaiken luuli jo unohtaneensa!
Nostalgiaa yllättävissä paikoissa: kaalinlehtiä jääkaapissa! Tiedän, mitä se merkitsee! (Varmasti moni äiti tietää, silti selvennykseksi: Imettävän äidin täysien rintojen kivuliaisuuden laimentamiseksi kylmät kaalinlehdet ovat koeteltu kansanperinteen keino).
Kotiinpaluun jälkeen on helppo todeta: mummuilu tuo kuitenkin enemmän autuutta kuin ahdistusta. Ja haikeutta, sillä etänä vauvaa ei saa syliin.
Valonsäteet herättävät sisimpäni keväisin ja saavat minut kuoriutumaan kotelostani. Nappaan parveketuolin selkänojalta pehmeäkiharaisen lampaantaljan sisälle, kurottelen kaapin perukoilta värikkäät tyynyt pikkuiselle parvekesohvallani ja alan haikailla kesäkukkien perään. Auringonsäteet paljastavat parvekelasien rannut, mutta niitä ei kannata pestä pois ennen kuin siitepölykausi on ohi. Eihän?
Valonsäteet herättävät sisimpäni keväisin ja saavat minut kuoriutumaan kotelostani. Nappaan parveketuolin selkänojalta pehmeäkiharaisen lampaantaljan sisälle, kurottelen kaapin perukoilta värikkäät tyynyt pikkuiselle parvekesohvallani ja alan haikailla kesäkukkien perään. Auringonsäteet paljastavat parvekelasien rannut, mutta niitä ei kannata pestä pois ennen kuin siitepölykausi on ohi. Eihän?
Vuosi sitten täytettyäni 65 vuotta jäin eläkkeelle. Olin saanut tehdä töitä koko ikäni suhteellisen terveenä ja hyvävoimaisena, ja töiden loppuminen ei aluksi tuntunut oikein miltään. Ajatuskin vielä kulki, ainakin omasta mielestä, joten olisin hyvin voinut vielä jatkaakin työntekoa. Toki ainakin vuosikymmenen olin jo pohtinut, mitä kaikkea teenkään ”sitten kun…”. Tai mitä en ainakaan tee, eli pelaa golfia. Pidin työstäni ja käytin siihen paljon aikaani myös iltaisin ja viikonloppuisin. Viimeiset pari työkuukautta olivat kiireisiä, koska kyseessä oli projekti, joka piti saada päätökseen.
Vuosi sitten täytettyäni 65 vuotta jäin eläkkeelle. Olin saanut tehdä töitä koko ikäni suhteellisen terveenä ja hyvävoimaisena, ja töiden loppuminen ei aluksi tuntunut oikein miltään. Ajatuskin vielä kulki, ainakin omasta mielestä, joten olisin hyvin voinut vielä jatkaakin työntekoa. Toki ainakin vuosikymmenen olin jo pohtinut, mitä kaikkea teenkään ”sitten kun…”. Tai mitä en ainakaan tee, eli pelaa golfia. Pidin työstäni ja käytin siihen paljon aikaani myös iltaisin ja viikonloppuisin. Viimeiset pari työkuukautta olivat kiireisiä, koska kyseessä oli projekti, joka piti saada päätökseen.
Koti on kuin hyllykkö, jossa on eri ajoilta kertynyttä tavaraa. Tarpeellista toki, mutta näytämme itsepintaisesti olevamme myös muinaista keräilijäkansaa ja kelpo hamstraajia, jotka eivät henno panna oikein mitään pois. Tavaroihin joko liittyy muistoarvoa, tai ajattelemme, että tuotakin narunpätkää, vanhaa paitaa, kulunutta kauhaa, kauhtunutta mattoa tai muuta verratonta esinettä ehkä voisi vielä joskus tarvita.
Koti on kuin hyllykkö, jossa on eri ajoilta kertynyttä tavaraa. Tarpeellista toki, mutta näytämme itsepintaisesti olevamme myös muinaista keräilijäkansaa ja kelpo hamstraajia, jotka eivät henno panna oikein mitään pois. Tavaroihin joko liittyy muistoarvoa, tai ajattelemme, että tuotakin narunpätkää, vanhaa paitaa, kulunutta kauhaa, kauhtunutta mattoa tai muuta verratonta esinettä ehkä voisi vielä joskus tarvita.
Itsensä haastaminen ja uusien taitojen opettelu lienee aina hyödyllistä, oli taito mikä tahansa. Musiikki on aina ollut lähellä omaa sydäntäni, ja olen soittanut rumpuja monen monta vuotta. Soolosoittimeksi niistä ei ehkä kuitenkaan ole. Kävin ala-asteikäisenä myös muutamilla pianotunneilla, mutta soittaminen on ollut vuosikaudet epäsäännöllistä pimputtelua. Viime aikoina on kuitenkin herännyt haave harrastuksen edistämisestä, ja vuodenvaihteessa otin tavoitteekseni istua useammin pianon ääreen.
Itsensä haastaminen ja uusien taitojen opettelu lienee aina hyödyllistä, oli taito mikä tahansa. Musiikki on aina ollut lähellä omaa sydäntäni, ja olen soittanut rumpuja monen monta vuotta. Soolosoittimeksi niistä ei ehkä kuitenkaan ole. Kävin ala-asteikäisenä myös muutamilla pianotunneilla, mutta soittaminen on ollut vuosikaudet epäsäännöllistä pimputtelua. Viime aikoina on kuitenkin herännyt haave harrastuksen edistämisestä, ja vuodenvaihteessa otin tavoitteekseni istua useammin pianon ääreen.
Olin Kurussa yleisötapahtumassa, jossa Pirha – Pirkanmaan hyvinvointialue – kertoi alueella alkavasta liikkuvien palveluiden kokeilusta. Yritin etukäteen saada selville, mitä Pirha liikkuvilla palveluilla tarkoittaa. Soitin monelle henkilöille, joiden nimet vilahtivat siinä niukassa tiedossa, jota asiassa onnistuin löytämään.
Olin Kurussa yleisötapahtumassa, jossa Pirha – Pirkanmaan hyvinvointialue – kertoi alueella alkavasta liikkuvien palveluiden kokeilusta. Yritin etukäteen saada selville, mitä Pirha liikkuvilla palveluilla tarkoittaa. Soitin monelle henkilöille, joiden nimet vilahtivat siinä niukassa tiedossa, jota asiassa onnistuin löytämään.
Olen aina rakastanut lukemista. Lapsena äitini luki minulle paljon kirjoja joista suosikkini oli Pieni Sininen Auto.
Olen aina rakastanut lukemista. Lapsena äitini luki minulle paljon kirjoja joista suosikkini oli Pieni Sininen Auto.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Syyskuun aurinkoiset terveiset Kurusta!
Terttu Kylmäniemi
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste