Kylmän kylpijät ja vilun värisijät
Kolumni
Suomessa on noin 120 000 talviuimaria, ja ainakin puoli miljoonaa on käynyt kokeilemassa, miltä talvivesi tuntuu. Pohjois-Hämeessä määrä on ainakin 1 500. Olosuhteet Näsijärven maisemissa ja pienillä järvillä ovat mainiot.
Jokunen vuosi sitten töissämme vieraili väkeä kaikista EU-maista. Yhden illan ohjelmana oli saunottelu ja avantouinti. Voi sitä kiljahtelua, hu-hu-huikuttelua! Jalat läpsyen kipittivät saunan ja avannon väliä portugalilaiset, ranskalaiset – nämä jalkapallomaalaiset - saati pohjoisemmat hiihtäjät virolaiset, ruotsalaiset ja kaikki muut näiden väliltä, kotimaiset toki mukana. Aitoa nautintoa!
Pari suomalaista istua jöpötti villapusero päällä takkahuoneessa kauhistelleen moista kiduttamista. Heitä ei olisi ikimaailmassa saanut avantoon, vaikka sen verenkiertoa ja muuten terveyttä edistävät vaikutukset ja mielihyvän endorfiinit oli kuinka todistettu.
Päivällä kreikkalaiset olivat jo hämmästelleet, että seisoivat ”veden päällä”; jää oli outo elementti ja lisäksi se, että auto ja jopa traktori porhalsivat sitä myöten. Todisteeksi kairattiin pikku avanto. Vettähän siellä!
1990-luvun lopun avantouinti-innostuksesta on tullut uusi buumi.
Ennen vanhaan avannossa käytiin vain vahingossa. Jos olosuhteet sallivat, hyppäys saunasta lumihankeen ja pieni pyörähtely onkin kuin suomalaisen avantouinnin esimuoto. 1990-luvun lopun avantouinti-innostuksesta on tullut uusi buumi. Etenkin nuoret ovat keksineet lajin. Ilmiötä on selitetty muun muassa sillä, että korona-aika ei suonut paljon harrastusvaihtoehtoja. Sinänsä fyysisesti vaativa talviuinti ei ole aivan extreme-laji; se ei sentään uhmaa pellepelottomien henkeä. Itsensä kanssa kamppailu siihen kaiketi silti liittyy. Kunnon talviflunssaa poteva toki harmittelee, ettei ole vaikka hampaat irvistyksestä kirskuen aloittanut avantouintia.
Avantouinnissa on myös puolirohkea muoto – napaan saakka kastaminen. Sille aito avantouimari nauraa. Mutta toisaalta kannattaa aina muistaa, että kaikkien kylmänsieto ei vain kestä jääkylmää vettä paljaalla iholla kaulaan saakka, vaikka muuten nauttisi kuinka talvipakkasesta. On siis ymmärrettävä myös sitä, jolle avantokokemus on kertakaikkinen kidutus.
Puolustan siis takkahuoneessa villapusero päällä kököttäviä. Istuinhan siellä silloin toisena minä. Ja napaan saakka kastaminenkin minulle riitti. EU-vieraamme eivät muuten saaneet tietää voittaneensa meidät, kaksi villapuseroista pakkasten lasta. Mutta sisäinen hymyni hykertelee, kun pakkaspäivänä tuuppaan tossua toisen eteen. Me pohjoisen ihmiset selätämme kinokset, ja nipistely poskipäissä tuntuu terveelliseltä. Olkoon siis kylmän kylpijöitä tai vilun värisijöitä, mutta energiansäästönkin tiukkana talvena me kyllä selviämme. Sisu on taikasanamme.